Ensimmäinen sadevesiviemärin metalliristikon päältä löytynyt, verentahrima kirjepaperi


Asun kadun alla viemärissä, Dirty Allanin baaria vastapäätä. Huoneeni on pimeä, mutta se on paljon suurempi kuin ne järjettömän hintaiset Manhattanin sellit, joihin tungettujen asukkaiden pitää kai nukkuessaan roikottaa jalkojaan rappukäytävässä. Ja toisin kuin yleisesti kuvitellaan, täällä ei ole rottia, eikä torakoita. Ei liian kylmää talvella ja mukavan viileää kesällä. Kyllä sir, olen viihtynyt täällä oikein mukavasti vuosikausia.

Dirty Allanin baari ei tosin ole unelmanaapuri. Sen asiakkaat metelöivät, kolistelevat roskapönttöjä tai ties mitä. Se on ärsyttävää ja herättää minut joskus kesken unien. Baarin neonvalomainos, joka ilmiselvästi valehtelee julistaessaan ”KAUPUNGIN PARASTA RUOKAA”, välkkyy ärsyttävästi sadevesiaukon ristikon läpi. Joskus baarin asiakkaat nippaavat tupakantumppinsa viemäriin. Ne polttavat ikävästi käsivarsiani.

Rakasta, hieman yksinkertaista miestäni Syöjä-Thomasia lukuun ottamatta katutason syöjäihmiset jättävät minut kuitenkin omiin oloihini. He eivät tunnu edes tietävän, että heidän jalkojensa alla asuu väkeä. Enimmäkseen saan siis olla rauhassa ja toimitella omia asioitani tai viettää aikaa höpisten niitä näitä ristikon läpi Syöjä-Tommyni kanssa ”rotvallitreffeillämme”. Olen pitkämielinen ja vähään tyytyvä nainen ja elämässäni olisikin kaikki oikein hyvin, ottamatta lukuun erästä erittäin ikävää kiusaa.

Haluaisin painottaa, että rakastan kaikkea Luojan luomaa, kissanpennuista aina torakoihin ja paskoviin puluihin. Mutta alligaattorit! Mitä virkaa niillä on! Minkä tähden ne on lähetetty riesakseni, minkä synnin minä olen tehnyt, että saan kärsiä niistä kauheista olennoista? Alan uskoa, että ne eivät tule Jumalasta, vaan ne ovat päässeet maailmaan jonkin pimeän erehdyksen tai pahan tahdon avulla.


Toinen sadevesiviemärin metalliristikon päältä löytynyt kirjepaperi


Kuin yössä lentävät pöllöt, alligaattorit hiipivät viemärin pimeydessä aivan äänettömästi. Ne pääsevät ihollesi täysin yllättäen. En edes tiennyt niiden olemassaolosta, ennen kuin yksi hyökkäsi kimppuuni. Voitte vain kuvitella kauhuni – herätä nyt siihen, että jokin on upottanut repivät hampaansa pohkeeseesi!

Kiljuin niin kovaa kuin keuhkoista lähti. Hyppäsin ylös ja koetin polkea hyökkääjän päälle, hakkasin sitä, kynsin sen silmiä, revin sitä hännästä, mutta se piru ei irrottanut otettaan. Ristikosta tihkui sen verran valoa, että tunnistin hyökkääjän alligaattoriksi. Se oli melko pieni, vain puolitoista jalkaa, terrierin kokoinen, mutta voi kuinka se osasi nipistää! Lopulta se herkesi ja katosi pimeyteen.

Hyppäsin ristikkoon roikkumaan, punnersin kasvoni aukolle ja huusin apua. Huusin Syöjä-Thomasia, rukoilin ketä vain kadunkulkijaa. Dirty Allanin baarin ikkunat olivat pimeänä, katu tyhjä.

Väsyin ja tiputtauduin alas. Painoin jalkani kipeää haavaa ja nyyhkin. Pian kuitenkin tajusin – niitähän voi olla lisää!

En halunnut jättää kotiani, pyörin lattialla hyvän tovin ennen kuin tein päätöksen kiivetä tikkaita ylös. Ymmärrättehän, että en ollut vuosiin noussut mukavasta huoneestani, en ollut edes harkinnut sellaista ennen alligaattorin hyökkäystä. Kiipesin nopeasti tikkaat pyöreälle kulkuaukolle ja koetin työntää metallisen kannen auki, mutta se ei hievahtanutkaan. Punnersin koko kehollani, kaikin voimin, mutta olisin aivan yhtä hyvin voinut pyrkiä kivestä läpi.

Aamu saapui ja Dirty Allanin neonvalot syttyivät. Syöjäihminen käveli ristikon yli kohti baaria. Hyppäsin aukolle ja anelin apua. Syöjäihmiset näyttivät huomaavan minut, mutta jatkoivat vain jutusteluaan. Sitten ne katosivat baariin. Vaikka en ollut välittänyt pitkään aikaan syöjäihmisitä, silloin tunsin olevani todella, täydellisen yksin. Hylätty. Nukahdin itkuuni.

Syöjä-Thomas herätti minut. Hän istui katukivelle sadevesiaukon vierelle ja alkoi jutella niitä näitä. Hän kertoi käyneensä jossain uudessa ravintolassa Parkside Avenuella ja että oli nähnyt lapsia luistelemassa. Kerroin hänelle alligaattorista. Näytin kipeät haavaani. Sanoin, että pelkään, että haava tulehtuu. Pyysin apua, pyysin avaamaan kulkuaukon kannen. Ja tiedätteko mitä Syöjä-Tommy, minun armas aviomieheni teki? No mitä syöjäihmiset yleensä tekevät – se alkoi syödä. Se tunki suuhunsa bagelia ja mussutti sitä tuhisten. Pöyristyin niin, että en saanut ensin sanaa suustani. Sitten suutuin toden teolla. Voi kyllä, herra Syöjä-Thomas Daley nuorempi sai kuulla kunniansa. En edes tiennyt, että osaan sellaisia sanoja ja herjoja, herra antakoon anteeksi.

Ja sen tulisen rippini lopuksi Thomas vain nousi ja käveli Dirty Allanin baariin. Olin kuin puulla päähän lyöty. Koetin huutaa perään, pyysin anteeksi, mutta hän oli mennyt. Aloin itkeä niin, että tuntui, että kuolisin siihen itkuuni.


Kolmas sadevesiviemärin metalliristikon päältä löytynyt kirjepaperi


Dirty Allanin baari sammutti valonsa illan tullen. Oli pilkkopimeää. En uskaltanut nukahtaa. Olin kuulevinani vähän väliä veden loiskahduksen tai jonkin liikkuvan kauempana viemärissä. Koetin hengittää hiljaa. Tukahdutin pintaan pyrkivän itkuni. Koetin tehdä itsestäni pienen ja liikkumattoman. Siitä ei ollut mitään apua – pimeästä lähestyi täysin äänettömästi tumma hahmo.

Syöksyin aukolle, hyppäsin ristikkoon, punnersin itseni ylös ja koukistin jalkani. Huusin apua, pyysin soittamaan Syöjä-Thomasille, pyysin soittamaan poliisille. Alligaattori iski hampaansa nilkkaani. Huutoni täytyi kaikua kadulla hirvittävänä, mutta kukaan ei tullut apuun.

En osaa oikein edes kuvailla sitä. Pyörin pedon kanssa lattialla ties kuinka pitkään, koettaen saada sitä irrottamaan otteensa. Vasta Dirty Allanin neonvalojen syttyessä aamulla, matelija livahti tiehensä.

Nyyhkien koetin taas anella baarin edustan syöjäihmisiä avaamaan kulkuaukon kannen. Lupasin heille mitä vain. Rukoilin, anoin, turhaan. Jalkaani koski enemmän ja enemmän.

Syöjä-Tommy saapui tuttuun tapaan, mutta hänkään ei piitannut tuskastani, mussutti vain bageliaan, hörppi kahviaan ja kertoi menevänsä elokuviin. Tuntui, että tulisin hulluksi. Miksi kaikki olivat niin kylmiä, niin piittaamattomia. Syöjäihmisistä olisin sen uskonut, he kaiketi ovat kateellisia ja siksi katkeria meille jotka emme tarvitse ravintoa. Mutta minun Tommyni… Se tuntui melkein pahemmalta kuin kipu jalassani.

Kun Tommy vain nousi ja lähti, tajusin, että se oli loppuni.


Neljäs sadevesiviemärin metalliristikon päältä löytynyt kirjepaperi


Seuraavana yönä alligaattoreita saapui kaksi. Huoneeni ei vaikuttanutkaan enää kovin tilavalta, turvapaikkaa ei ollut. Pakenin tikkaisiin, mutta ne pääsivät kimppuuni. Ne jäytivät vasenta pohjettani koko yön. Useita öitä alligaattorit söivät jalkaani. Pala palalta kuin olisin ollut buffet-pöytä. Lopulta isommat yksilöt löysivät minut. Viisivuotiaan lapsen kokoiset. Ne alkoivat hyökätä myös päivällä. Koska vain. Haavoja särki aina vain enemmän. Kipu oli tehnyt minusta hullun. Viiteen yöhön ja päivään kukaan ei auttanut minua.

Anelin päivittäin Tommya avaamaan kulkuaukon. Uhkailin. Kiljuin. Neuvottelin. Pyysin rauhallisella äänellä, että voisin palata hänen luokseen asumaan. Voisin opetella taas syömään, käytäisiin pizzalla yhdessä, vedettäisiin Coney Islandilla hattaraa, mitä hän vain ikinä toivoisikaan. Luettelin kaikki ruoat mitä muistin, mutta hän oli kuuro aneluilleni, eikä tehnyt elettäkään auttaakseen. Miksi hän rankaisi minua niin, omaa vaimoaan?

Kuudentena aamuna Syöjä-Tommy kumartui sadevesiaukolle. En jaksanut nousta edes ylös enää, mutta Tommy alkoi puhua vakavalla äänellä. Hän sanoi, että meillä oli ongelma, nimittäin jalkoja jäytävät alligaattorit. Voi hyvä jumala, Thomas Daley, ihanko totta! Repesin nauruun.

Syöjä-Tommy sanoi hankkivansa parhaan tuholaistorjujan mitä New Yorkista löytyy. Se puhisi, että hankkisi vaikka itse kiväärin ja ampuisi ne paskiaiset. Arvelin, että Tommyn aseenkäsittely voisi olla alligaattoreita suurempi uhka ja ehdotin, että hän hälyttäisi aivan ensiksi kaupungin kunnossapitomiehen avaamaan kulkuaukon. Ehdotustani ei hyväksytty, Tommy lähti taas. Joka tapauksessa, olin kiitollinen avusta ja toivosta, tulisi se missä muodossa vain.

Kun Tommy palasi, kuulin heti hänen äänestään, että kaikki ei ollut kunnossa. Pari kanta-asiakasta Dirty Allanin baarista oli hänen kanssaan. Tommy sanoi, että tilanne on pahempi kuin he luulivat. Alligaattoritaistelusta tulisi pitkä.

En varsinaisesti ilahtunut tiedosta.


Viides sadevesiviemärin metalliristikon päältä löytynyt kirjepaperi


Ja toden totta pitkältä se tuntui. Jos Syöjä-Tommy ei olisi istunut kivetyksellä ja puhellut minulle rauhoittavasti, en olisi kestänyt. Hän silitti hiuksiani samalla kun kaikenkokoiset liskot näykkivät jalkojeni lihaa. Hän itki kanssani öisin ja nukahti pidellen kättäni. Pistin merkille, että hän söi hyvin harvoin.

Minun kävi häntä kohta enemmän sääliksi kuin itseäni, mutta olin myös vihainen siitä, ettei hän suostunut avaamaan kulkuaukkoa. Hän ei edes perustellut päätöstään. On myönnettävä, että mietin synkkiä ajatuksia noina kivun päivinä ja öinä. Olinko tuominnut itse meidät molemmat onnettomuuteen muuttaessani viemäriin?

Eräänä päivänä, olisiko ollut kolmisen viikkoa siitä, kun tuholaistorjujat oli hälytetty, Tommy kumartui ristikolle ja kertoi ääni väristen uutiset. Pienemmät alligaattorit saataisiin hoideltua. Mutta tiedossa oli suurempi ongelma. Lexis, New Yorkin suurin, ilkein ja murhanhimoisin alligaattori oli saanut vihiä olinpaikastani ja oli matkalla luokseni viemäriverkostossa. Kukaan ei voisi pysäyttää Lexistä enää. Tommy nyyhki ja pyysi toistuvasti anteeksi. Se sanoi, että kun Lexis saapuu, se tulee syömään minut. En haluaisi myöntää tätä, mutta tunsin oikeastaan vain helpotusta, olin niin uupunut.


Kuudes sadevesiviemärin metalliristikon päältä löytynyt kirjepaperi


Dirty Allanin baarin neonvalot olivat juuri syttyneet. Olin edellisen hyökkäyksen jäljiltä puolikuollut. Jotenkin tiesin, että hetki oli lähellä. En edes jaksanut olla peloissani. Varjoista kuului kahahdus, koko huone vavahti. Sitten kuulin hengityksen. Valtava, vaalea hahmo lähestyi minua. Oma hengitykseni salpautui, sain nyyhkäistyä vain Tommyn nimen. Valkoinen alligaattori päästi kidastaan pistävää, korkeaa vikinää.

Kun Lexis hyökkäsi, se kävi valtavalla voimalla. Sen hampaat iskeytyivät kuin puukot polveni alle. Se nosti minut ilmaan ja ravisteli minua puolelta toiselle kuin räsynukkea. Kiljuin kivusta. Lennähdin koko huoneen poikki seinään ja mätkähdin lattiaan. Sadevesiaukon valossa näin jalkani roikkuvan valkoisten leukojen välissä. Sitten pimeni.

Niin, Lexis ei tappanut minua. Se söi jalkani, mutta jostain syystä se jätti minut eloon. Se katosi ja sen mukana katosivat kaikki muutkin alligaattorit. Olin huonossa kunnossa kauan, olin varma, että menehdyn. Avohaavoilla viemärissä. Ei sellaisesta selviä. Mutta minä kirjoitan tätä nyt, jotenkin elämä jatkui.

Syöjä-Thomas iloitsi Lexiksen ja muiden alligaattoreiden lähdöstä. Pian arki palasi uomiinsa, Thomas söi ja kertoi päivistään, Dirty Allanin baarissa juhlittiin, yöt ja päivät vaihtuivat. Olin itsekin aluksi kiitollinen, mutta se vaihtui pian masennukseen. Olin raajarikko. Ja vankilassa, jossa ei ollut lainkaan turvallista. Miksi Thomas ei ollut edes yrittänyt avata viemärin kulkuaukkoa? Pidin mykkäkoulua kuukausia.


Viimeinen sadevesiviemärin metalliristikon päältä löytynyt kirjepaperi (käsialasta on vaikeampi saada selvää, paperissa on verisiä roiskeita oikeassa reunassa)


Aikaa on ehtinyt kulua kauan tuosta painajaismaisesta koettelemuksesta. Vuosi ainakin, ehkä kaksi. On ollut aikaa miettiä. En kanna kaunaa Syöjä-Thomasille enää, ymmärrän nyt, että niin täytyi tapahtua. Ja olen ikuisesti kiitollinen, että hän piteli minua, kun yö oli synkimmillään.

Itse asiassa kirjoitan tämän siksi. Jos löydät tämän viestini, voisitko välittää sen Syöjä-Thomas Daleylle. Tai tiputa tämä kirje Dirty Allanin baariin ja pyydä niitä toimittamaan perille. Olisin ikuisesti kiitollinen.

Rakas, yksinkertainen Thomas, minä annan kaiken anteeksi. Ja minä pyydän anteeksi sitä, mitä ikinä teinkään, en oikein muista kaikkea. Jos oli minun ideani muuttaa viemäriin, niin se oli suuri virhe. Jos saisin valita uudestaan, jäisin sinun syöjävaimoksesi yhteiseen kotiimme. Olit hyvä aviomies ja ansaitset kaiken hyvän, mikä elämääsi tuleekaan sen jälkeen, kun minua ei enää ole. Siunausta ja kaikkea hyvää. Sinun vaimosi,

Shirley Daley


Pimeän viemärihuoneen seinän juurella istui nainen ja kirjoitti ainoan jalkansa polvea vasten. Viimeisten kirjainten raapustaminen oli lähes mahdoton ponnistus. Kyljen haavoja vihloi ja hauiksessa roikkuva alligaattori riuhtoi vimmatusti.

Shirley nosti kättään, tarttui kissankokoisen alligaattorin häntään ja riuhtaisi liskon karjaisten irti. Verta roiskahti valkealle mekolle ja kirjepapereille. Shirley murskasi alligaattorin pään seinään ja heitti raadon pimeään. Huoneen lattialla erottui erikokoisten matelijoiden tummia hahmoja. – Hyvä on! Shirley tiuskaisi pimeälle, kihisevälle huoneelle.

Shirley taitteli kirjepaperit kaksin kerroin. Mitä roskaa kirjoitinkaan, hän ajatteli, en ikinä anna anteeksi kohteluani ensimmäisen alligaattoritilanteen aikana. Jos saisin Syöjä-Thomasin käsittelyyni, ei hän söisi kiinteää ruokaa viikkoihin. Mutta ei Shirley tahtonut jättää sitä höperöä syyllisyyttä suremaankaan, mitä hyötyä siitä nyt olisi. Shirley työnsi pinon sadevesiaukosta kadulle. Dirty Allanin baarin neonvalot olivat syttyneet, Syöjä-Thomas tulisi pian päivittäiselle käynnilleen. Tämä on aivan yhtä hyvä hetki kuin mikä tahansa muukin, ajatteli Shirley.

– No niin, minä tiedän, että sinä olet jossain lähellä, olen kuullut äänesi öisin, Shirley sanoi ja hypähti syvemmälle huoneen pimeyteen. Pieni alligaattori näykkäisi kiinni hänen käteensä. Toinen pieni kylkeen.
– Olen valmis. Lopetetaan tämä nyt. Lexis, tule esiin, Shirley lausui pimeyteen ja kinkkasi yhdellä jalallaan vielä syvemmälle, välittämättä lainkaan pienemmistä matelijoista.

Shirley kuuli hengityksen. Suuri, vaalea hahmo piirtyi esiin pimeästä.
– Anna tulla vaan, lopetetaan tämä. Shirley pinnisteli kuulostaakseen rauhalliselta. Ääni kuitenkin petti. Valkoinen alligaattori kääntyi Shirleytä päin ja lähestyi laiskasti, keinuen puolelta toiselle. Se piti voimistuvaa, kimeää sihinää. Shirley tunsi sisällään liikahtavan – tämä ei ole oikein. En saa luovuttaa!

Nainen kääntyi, hyppi kiireesti tikkaille ja alkoi repiä itseään ylös. Lexis hyökkäsi perään ja kohottautui kohti pakenevaa naista. Shirley käännähti ja sai jalkansa alligaattorin kuononpäähän, niin, että jäi kulkuaukon kannen ja pedon väliin. Shirley työnsi kaikin voimin teräskantta, joka tuntui äkkiä antavan periksi.

Shirley avasi silmänsä, mutta sulki ne irvistäen, sillä kirkas valo pisti niihin kipeästi. Kaikki oli utuista ja epätarkkaa, kuin unessa. Shirleyn ensimmäinen ajatus oli, että hän oli kuollut Lexiksen kitaan ja tämä oli taivaan kirkkaus, mutta sitten hänen tajuntansa rekisteröi näykkivän kivun oikeassa kädessä ja kyljessä. Alligaattorit eivät pääsisi taivaaseen, siitä hän oli varma. Shirley koetti hätistellä kylkeä repivää matelijaa pois.

– Rouva Daley, kuuletteko minua? Rouva Shirley Daley, tiedättekö missä te olette? ääni kysyi. Shirley raotti varovasti silmiään ja näki valkotakkisen hahmon kumartuneen ylleen.
– Kuka te olette? Shirley kysyi heikolla, rahisevalla äänellä. Suu oli karhean kuiva, kieli tuntui jäykältä.
– Olen Dr. Allan, te olette sairaalassa, kaikki on hyvin.
– Ne syövät käteni… Alligaattorit. Voitteko auttaa minua?
– Teillä on vain makuuhiertymiä, ei mitään vakavaa, ne ovat jo paranemaan päin.
– Minun täytyy… Minun täytyy päästä kotiin, Shirley mumisi ja lähti konkoilemaan pystyyn.
– Olen pahoillani, ette voi nousta vielä, Dr. Allan sanoi ja painoi Shirleyn varovasti sänkyyn. Shirley koetti kiemurrella otteesta, mutta huomasi jotain.
– Jalkani?
– Teillä oli kaksi vuotta sitten paha sepsis, meidän oli pakko amputoida.

Thomas Daley asteli sairaalahuoneeseen hyväntuulisena, mutta nähdessään Shirleyn hereillä, hän pysähtyi kuin miimikko, joka törmää näkymättömään seinään. – Sinä kirottu, haiseva paskapää! Shirley huusi.


Jälkikirjoitus

Tämän novelli perustuu tositapahtumiin. Keinotekoiseen koomaan vaivutettu yhdysvaltalaismies kertoi heräämisensä jälkeen, että oli viettänyt edelliset puoli vuotta viemärissä.

Nuoli osoittaa sadevesiviemärin aukkoa, jonka alla mies kertomansa mukaan asui keinotekoisen koomansa ajan.

Viemäri sijaitsi pennsylvanialaisessa pikkukaupungissa Hersleyssä, hänen suosikkibaarinsa Parkside Hotellin edustalla. Mies kertoi kuulleensa baarin asiakkaiden keskustelua ja nähneensä ihmisten kulkevan ristikon päällä. Joskus he tiputtivat tupakantumppinsa miehen harmiksi viemäriin. Mies myös kertoi, että koomaviemärissä asui suuri alligaattori, jonka vuoksi hänen oli täytynyt olla hyvin hiljaa ja liikkumatta suurimman osa ajasta.

Lue tarinan taustat kirjoittajan blogista

(59 vierailua, 1 vierailua tänään)
(+1 pistettä, 1 äänen perusteella)
Loading...

1 kommentti

  1. Pingback: Todellisuuden pirstova olohuoneen lamppu ja viemärihuoneen alligaattorikämppis – 998

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *