Suihkussa. Lattiakaivo tuntui vetävän huonosti. Olisin toki voinut laskea lirummaksi ja jatkaa suihkun loppuun, mutta koska pidän siitä, että todella tunnen vedenpaineen niskassani, päätin hoitaa asian kuntoon välittömästi vastoin yleistä manjaana-asennettani.

Nostin ritilän irti ja koska meillä on nykyaikainen taloyhtiö, pystyin poistamaan tukoksen ilman työkaluja. Katsokaas, ritilän alla on muovinen, irrotettava osa, joka muodostaa viemärinsuulle silmukan, johon hiukset ja muut ainekset takertuvat. Osassa on kahva, josta tukoksen aiheuttajan voi vetää helposti ylös. Tätä täältä Tuonelan virran vastarannalta sanellessani huomaan, että on mahdollista että viemäri menee juuri sen perkeleen silmukan vuoksi niin helposti tukkoon.

Nostin tukoksen kahvasta ylös ja tarkastelin sitä. Hyvin komea yksilö, kolmekymmentäsenttinen, tummia hiuksia ja rasvaista ainetta, jonka uskon olleen sekalaista orgaanista ainesta jota kehostani on irronnut: eritteitä, talia, kuollutta ihosolukkoa, hieman siemennestettä ja sen sellaista. Huumaava tuoksu. Aloin jo ravistella tukosta pönttöön, kun huomasin jotain outoa, aivan kuin hiusten keskellä olisi liikkunut jotain!

Nostin haisevan massan kasvojeni eteen ja kääntelin sitä. Aivan totta, jokin pieni olento pyörähti syvemmälle karvojen sekaan piiloon. Päästin pienen kirkaisun ja säikähdin ehkä enemmän omaa ääntäni kuin karvoissaliikkujaa. Pöntön sijasta laskin tukoksen lavuaariin, otin hammasharjan ja aloin tonkia kasaa. En ollut uskoa silmiäni, tukoksessa oli pikkusormenkokoinen hiirenpoikanen. Sillä oli jo laikukas, harva turkki, mutta sen silmät olivat vielä ummessa.

Leikkaus mustan kautta parin tunnin päähän.

Hiirenpoikanen näytti voivan huonosti. Olin laittanut sen pahvilaatikkoon kankaan päälle ja asettanut sille matalaksi leikatun pahvimukin juomakulhoksi. Se värisi, minkui, ja oli melkein liikkumaton. Koetin juottaa sille maitoa pipetillä, mutta se puklasi sen heti pois. Laitoin sen lapaseen, jotta se pysyisi lämpimänä, mutta se ryömi tuhisten ulos. Huomasin, että sen iho alkoi hilseillä. Niin, se oli viettänyt elämäänsä kosteassa viemärissä, ehkä se pitää vedestä. Laskin suurimman soppakattilani pohjalle lämmintä vettä ja tein keittolautasesta siihen saaren. Laitoin hiiren saareen. Se sukelsi veteen ja ui pinnan alla ympyrää. Se tuntui olevan mielissään. Vesihiiri? Onko sellaisia…

Leikkaus mustan kautta parin päivän päähän.

Hiiri oli yhä hengissä, mutta se ei ollut syönyt mitään. Olin kerännyt sille kastematoja asvaltilta sateisena yönä, jättänyt erilaisia leivänpaloja siemeniä lautassaareen, jugurttia, maitoa, juustoa, lyhyesti sanottuna olin kokeillut kaikkea. Se näytti olevan näännyksissä, sen hieman auenneet silmät tillittivät minua syyllistävästi. Tuskastuneen otin sen käteeni ja tivasin siltä:
Mitä helvettiä herra Kermaperseviikselle pitäisi olla, Pekingin ankkaa, Kobe-härkää, AOC-camembertia?!” Se lähti konkoilemaan kämmeneltäni etusormen ja peukalon väliin. Käänsin kättäni ja se kierähti kämmensyrjälleni. Auts! Puritko sinä pikkusika minua? Melkein tiputin koko otuksen maahan, mutta sitten katsoin tarkemmin. Se ei purrut minua, vaan nyhti ihokarvojani irti. Se söi karvoja?

Leikkaus mustan kautta parin viikon päähän.

Hiiri ei ehkä ollut hiiri lainkaan mutta kutsuin sitä silti vesihiireksi, tottumuksesta. Kun olin löytänyt sen mieliruoan, se oli alkanut kasvaa ja kasvoikin nopeasti. Ostin laakean, muovisen muuttolaatikon sille terraarioksi. Vesihiirelle kasvoi pitkä tumma turkki, joka näytti hassulta kun se uiskenteli pikku järvessään, karvat perässä kuin mustan hääpuvun laahus. Vaihdoin veden muutaman päivän välein kun se kävi likaiseksi.

Syötin sille partakarvojani ja hieman hiuksia, parturoin sille myös munakarvani, joita se puputti tyytyväisenä. Koetin syöttää sille koirankarvoja, joita oli jäänyt harjaan edellisen tyttöystäväni koiran jäljiltä, mutta niistä se kieltäytyi. Samoin kissankarvoista, joita varastin kaverini sohvasta. Vesihiiri oli aina nälkäinen ja nälkäisenä se piti ärsyttävää ininää, joka oli ajaa minut hulluksi.

Minusta tuli ihmiskarvavaras. Kävin kavereillani kylässä ja tyhjensin vessoissa niiden partakoneet minigrip-pusseihin. Puhdistin hiusharjat ja kammat. Hankin netistä hajulukontyhjentäjiä – muovinen, piikikäs liuska työnnetään viemäriin ja pois vedettäessä hiukset tarttuvat piikkeihin. Sillä tavalla varastin erään naispuolisen ystäväni lavuaarin hajulukon ja suihkuviemärin sisällön kokonaisuudessaan.

Erään kerran pohdin vesihiiren arvoitusta ja mieleeni juolahti teoria, jota minun on hieman nolostuttava teille kertoa. Ehkä hiukset eivät olleetkaan ainoa asia, mitä se oli ollut laiduntamassa viemärissä kun löysin sen. Masturboin jugurttipurkin kannesta taittelemaani pieneen kulhoon ja laitoin sen lautassaareen. Vesihiiri pingahti uimaretkeltään kuin vimmattu siemennesteen kimppuun ja olisi varmaan syönyt kulhonkin, jos en olisi vetänyt sitä pois.

Leikkaus mustan kautta parin kuukauden päähän.

Vesihiiri oli melko outo otus. Se oli rotan kokoinen jöllikkä, jolla oli pitkä, musta, paksu turkki. Häntää sillä ei ollut lainkaan. Sen kuono oli pitkulainen ja täynnä pieniä hampaita. Sen pitkien, teräväkyntisten varpaiden välissä oli ihokalvot ja kun se sukelteli, sen ulkonevien, mustien silmien eteen laskeutui läpinäkyvä sisempi silmäluomi. Ja sillä oli kyltymätön ruokahalu.

Vesihiiri sai aamuin illoin siemennestepuuroa, johon on sekoitettu parranajon sato. Lisäksi se söi niin paljon hiuksia kuin pystyn sille hommaamaan. Omista hiuksistani en ole luopunut, ulkonäkö on minulle hyvin tärkeä asia, mutta muuten olin täysin karvaton. On vaikea löytää niin paljon hiuksia. Niitä ei voi ostaa mistään. Pikku kylässä jossa asuin oli vain yksi parturi ja sinne ne eivät enää päästäneet, ilkeä juorukin oli lähtenyt karvanostoaikeistani. Harvojen naispuolisten ja pitkähiuksisten miespuolisten ystävieni harjat ja hajulukot eivät riittäneet vesihiirelle. Kerran koetin tyhjentää uimahallin viemärin, mutta paikalle sattunut työntekijä ajoi minut ulos pervertikkona ja antoi porttikiellon. On suuri riski livahtaa yleisiin naistenvessoihin ja yleensä karvasaalis on näissä paikoissa muutenkin laihanpuoleinen, tiedä sitten miksi. Kunnan kuntosalilla ei ole tarpeeksi hiljaista. Pari kertaa jouduin ottamaan hotellihuoneen suihkulla, jotta vesihiiri saisi ruokansa, mutta työttömänä minulla ei ollut tällaiseen varaa.

Vesihiiri kävi rauhattomaksi. Hain sille kierrätyskeskuksesta suuren akvaarion, mutta varsinkin öisin se vinkui ja tömähteli akvaarion laseihin. Olimme onnettomia.

Leikkaus mustan kautta pimeään huoneeseen.

Heräsin kipuun. Vesihiiri oli karannut akvaariostaan ja nyhti hiuksia päästäni. Koetin huitaista sen kiittämättömän pirulaisen pois, mutta se tarrautui päähäni pitkillä kynsillään. Huusin ja tartuin siihen kahdella kädellä, repäisin sen irti ja heitin sen lattialle. Tunsin kuinka päänahkaani repesi pitkiä haavoja ja pian veri alkoi kastella kasvojani. Perkeleen vesihiiri minkä teki.

Kompuroin sängystä vessaan ja katsoin peiliin. Suurimmasta haavasta roikkuva ihonriekale oli kämmenenlevyinen ja kalloni paistoi näkyvillä. Olin pyörtyä kuvotuksesta ja kivusta, mutta taittelin ihon takaisin paikoilleen kuin piilokalju lettinsä. Aloin kietoa pyyhettä pääni ympärille, mutta sillä hetkellä tunsin jalkojeni välissä viillon ja tipahdin polvilleni.

Vesihiiri pomppasi pöntönreunalle ja ehdin juuri nähdä, että sillä oli kivespussini kuonossaan. Se tiputti perimäni pönttöön, käänsi kitansa minua kohti ja kimitti; ”Pitäkää huolta vain lastenne pienistä tarpeista ja päästäkää irti. Niihin suurempiin teillä ei ole valtaa, jättäkää ne taiteilijoiden ja mielipuolten vastuulle.” Sen sanottuaan se sukelsi kiireesti pönttöön. Kaaduin lattialle ja tunsin kuinka verta pumppasi reisilleni. Päähaavani aukesi taas. Lämmintä verta, lattialämmityksen lämpö. Mietin vielä, että oli melkoisen paska veto ylipäätään kasvattaa vesihiiri kotona ja sitten upposin hiljaiseen, hiljaiseen mereen.

Feidaus mustaan.

(31 vierailua, 1 vierailua tänään)
(+9 pistettä, 9 äänen perusteella)
Loading...

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *