Delirium Delin toimituskunnan tiimidynamiikan parantamiseksi määrätty road trip muuttuu painajaismaiseksi selviytymistarinaksi syvällä syrjäisissä Päijät-Hämeen ja Etelä-Savon autonomisissa tasavalloissa. Bunkkeri-eno, Make Sund ja Sini Tikka ajautuvat äärirajoille ja niiden yli joutuessaan Lahden kaduille, Lapuan liikkeen takaa-ajamiksi, degeneroituneiden vanhuspetojen väijyttämiksi, Saimaan viidakoiden myrkyllisten hyönteisten syömiksi ja myrskyjen riepottamiksi. Epätoivoinen matka vie triomme iljettäviin loukkoihin, joissa valaisimissa ei ole maitolasikupuja ja seuduille, joiden levähdyspaikoilla ei ole ruokaluryhmiä. Selviääkö Asikkalan puisten rattaiden mysteerio? Mikä onnettomuus kohtasi Vääksyn kanavaa? Onko aika lineaarinen? Kestääkö kypsään ikään ehtinyt Fiat Punto pitkän matkan rasituksen? Näihin, ja moniin muihin kysymyksiin vastaa tämä henkeäsalpaava, aivan helvetin pitkä matkakertomus.

Päivä yksi: Päästäkää meidät pois Kalliosta

Viimeinen vilkaisu Kallion kirkolle ja pian edessä avautuvat tuntemattomat maat
Viimeinen vilkaisu Kallion kirkolle ja pian edessä avautuvat tuntemattomat maat

Our battered suitcases were piled on the sidewalk again; we had longer ways to go. But no matter, the road is life.
Jack Kerouac

Bunkkeri-eno kertoo

Vuoden arkinen oravanpyörä ja länsimaisen elämäntyylin sieluamusertava vankeustuomio oli vihdoin lusittu, oli mahtava päästä taas travellaamaan. Aina ennen lähtöä on se repivä jännitys, että miten tästä nyt selvitään kun edessä on tuntematon; uudet maisemat sekä uusi, outo kulttuuri ja kieli. Että pitäisikö jättää koko homma, mennä vain tuttuun pubiin ja tilata tuoppi. Mutta kun istuin Fiat Punton kyytiin ja jätimme Kallion taakse, olotila vaihtui lähes euforiseen seikkailun odotukseen. Keikan reitti kulkisi Päijät-Hämeen ja Etelä-Savon autonomisten tasavaltojen halki. Seudun poliittinen tilanne on snadisti hasardi, mutta pitäisimme järjen mukana ja luottaisimme Suureen Magneettiin sekä tuntemattomien hyväntahtoisuuteen.

Olin reissannut Päijät-Hämeen pikseleillä 90-luvulla Pellen ja Rasta-Akun kanssa joten tiesin jo ennalta hieman mestoja. Tämänkertaiset reissukaverit Sini ja Make olivat sen sijaan lähes neitsyitä Viitostien meiningeille. Kuumimmat spotit tietty ovat jo aikaa länkkäreiden valtaamia, joten kantavana ideana oli road less travelled, välttelisimme keskuksia, etsisimme syrjäisemmiltä seuduilta aidompaa meininkiä ja yrittäisimme päästä kokemaan edes hieman seudun omaperäistä kulttuuria ennen kuin globaalikapitalismin Moolok nielisi öljyiseen syöveriinsä senkin vähän, mikä Idän syvimmissä skutseissa vielä piti pintansa.

Make Sund tsekkaa öljyt samalla kun Sini Tikka ahtaa Puntoon muonavarantoja
Make Sund tsekkaa öljyt samalla kun Sini Tikka ahtaa Puntoon muonavarantoja
Mäntsälän Lidl
Mäntsälän Lidl
Fiilistelykuvia: Mäntsälän S-Market
Fiilistelykuvia: Mäntsälän S-Market

Tuskaisan pitkän ajomatkan jälkeen ylitimme rajan ja hintataso tippui samalla reppureissaajan kukkarolle sopivammaksi. Mäntsälän Lidlistä ladoimme hihnalle herkkuja ja juomaa ja ällistelimme hymy korvissa kuitteja. Stadissa pätkätyöläislikviditeettimme riitti nippa nappa vaatimattomaan elintasoon, mutta täällä olimme kuin porvaristoa. Herkullinen bisse irtosi 80 sentillä, safka oli puoli-ilmaista. Hävetti melkein. Punton perse täyttyi kulinaristis-alkoholistisilla aarteilla ja matka jatkui. Tässä vaiheessa mieliala oli vielä korkealla, mutta synkät pilvet olivat jo alkaneet kerääntyä heinäkuiselle iltataivaalle.

Ongelmien härskiintynyt siemenneste löytää kohtalokkaan munasolun Lahdessa

Edessä siinsi Päijät-Hämeen pääkaupunki Lahti. Minä olisin halunnut kiertää tuon toivossa kuolleen helvetinloukon kaukaa, mutta Make Sund oli asunut hämäräperäisessä nuoruudessaan kaupungissa ja halusi väen väkisin esitellä vanhat huudinsa Sinille ja minulle. Tulimme katumaan tätä liikettä myöhemmin raskaasti, mutta pahan tahdon voimakkuutta aavistamatta – tai pikemminkin uhmaten – Punto lasketteli valtaväylää Lahden kitaan.

Lahden armottomia katuja
Lahden armottomia katuja
Lahden S-Market
Lahden S-Market

Lahden kadut ovat ankara paikka. Ravinnoksi on tarjolla lähinnä ”lihamukia”, joka on puolen litran pahvituoppi pelkkää kebab-lihaa. Töitä ei ole, aika kuluu päihteiden ja väkivallan parissa. Nakkikioskisotien jäljet ovat yhä näkyvillä katukuvassa, rakennuksien julkisivut muistuttivat väkeä menneistä kauhuista joka päivä. Ainoat tavat selvitä Lahteen syntymisestä hengissä ovat joko kovettaa sielunsa mustaksi kiveksi tai sitten kova, oma duuni ja usko itseensä. Jälkimmäistä tapaa noudattaneista ehkä kuuluisin esimerkki on runoilija Cheek, joka ainoastaan oman asenteensa, lahjakkuutensa ja työnsä ansiosta sai taisteltua itsensä irti ja elämään. Sen ensimmäisen tien valinneita roikkui hämyisillä terasseilla. Saimme osaksemme karvoja nostattavia katseita kääntyilevistä, kaljuiksi ajelluista päistä. Värinät eivät olleet hyvät.

Lahden keskustan katunäkymät vetävät hiljaiseksi
Lahden keskustan katunäkymät vetävät hiljaiseksi

Make Sundin mieli on haparoitunut vuosien saatossa ja ohjasimme ajokkimme sen vanhan kortteerin sijasta umpikujaan. Siinä u-käännöstä toikkaroidessamme ahtaalla kujalla, huomasin, että emme olleet yksin. Kuolleen puun alla, kolmenkymmenen metrin päässä meistä rohjotti sinimusta Chevy Van, jonka ylikokoisen, kromisen karjapuskurin yläpuolelta tuulilasin läpi meitä tuijotti tummia hahmoja. Oli liian hämärä erottaa kasvoja, mutta tunsin selittämätöntä ahdistusta. Kuin piennisäkäs aavistaisi pedon läheisyyden metsässä, ennen kuin olisi saanut edes suoraa aistihavaintoa. Sini alkoi hermostua ja valittaa suureen ääneen kun u-käännöksestä ei tullut mitään, minäkin olisin halunnut vain äkkiä helvettiin sieltä. Punton kytkin luisti, Make kirosi ja ähisi ja hikoili ja käänsi rattia. Lopulta koko auto sammui.

Vatsani kääntyi ympäri kun Chevystä hyppäsi ulos kolme rotevaa miestä, jotka lähtivät kulkemaan harppovin askelin meitä kohti. Juuri silloin Punto starttasi, kääntyi ja hieman nykien pääsimme matkaan. Miehet jäivät seisomaan kujalle, yksi näytti kirjoittavan jotain muistivihkoon. Kujan ainoan toimivan katulampun heikossa kajossa näin, että ylöskirjaajalla oli kokomusta vaatekerta ja sininen solmio.

Emme puhuneet mitään, emme varsinkaan lausuneet vastalauseita kun Punto kiihdytteli Lahden keskuskatua kohti pohjoista.

Lapuan liike

Tämä on ainoa kuva, jonka onnistuimme nappaamaan Lapuan liikkeen käyttämästä autosta
Tämä on ainoa kuva, jonka onnistuimme nappaamaan piinaajapartion käyttämästä ajoneuvosta

Pääkaupungista poistuttuamme seuraava etappi olisi Päijänteen sisämaameren äärellä, lähellä Asikkalaa sijaitseva piskuinen Salo. Salon suurin vientituote ovat parturit ja kampaajat, jotka ovat levittäytyneet ympäri maata ja maailmaa. Jopa niinkin perseisperiferialla kuin Rovaniemellä olen törmännyt Salon Siriukseen ja Kemijärvellä toimii Salon Rio. Meidän toisen matkapäivämme ohjelmaan kuuluisi etsiä vastaus ihmisiä vuosikymmeniä riivanneeseen kysymykseen, eli miksi Asikkalan puiset rattaat ovat niin huonoja kulkemaan. Olikin luontevaa yöpyä lähistöllä.

Pysähdyimme Vesivehmaan kohdilla heittämään vielä vedet parkkipaikalle. Naureskelimme, että mahtaa olla melkoisen seksuaalisen vallan omaava jenkkauros ollut viettelypuuhissa kun huomasimme parkkipaikan saastuneen metsänpohjan kellastuneiden kusi- ja paskapapereiden seassa tyhjän kondomikääreen. Hilpeys kuitenkin viillettiin kuin kirurginterällä poikki, kun 313-maantietä ohitsemme rullasi sinimusta Chevy Van, jonka kylkeen oli maalattu leijonavaakuna. Mitä helvettiä! Katsahdimme Maken kanssa toisiamme kalpein kasvoin, voisiko olla mahdollista, että meitä oli seurattu Lahdesta saakka? Ei kai sentään. Päädyimme tuomitsemaan tilanteen sattumaksi, emme edes kertoneet havainnostamme kusipuskasta hieman myöhemmin kömpineelle Sinille mitään.

Ajelimme hermostuneesti kaskuillen kohti Salonsaaren siltaa. Olin keskittynyt kartanlukuun Ipadista, kun Sini vain huolimattomasti huikkasi takapenkiltä, että ihan kuin olisi nähnyt erään pikkutien risteyksessä samat jannut kuin Lahdessa. Heitin Ipadin käsistäni ja käännyin Sinin puoleen tivaten tarkennusta. Sini kertoi nähneensä kolme kokomustiin ja sinisiin solmioihin pukeutunutta miestä tienristeykseen parkkeeratun sinimustan pakun valoissa. Olivat hypänneet autoon kun olimme ohittaneet ne. Make, talla vittu pohjaan.

Punto huusi ja kiljui Maken annattaessa sataakahtakymppiä pitkin kapeita ja mutkaisia sivuteitä. Tilanne oli päällä, leikki oli kaukana kuin kuu. Melkein missasimme Salonsaarentien risteyksen, viime hetken äkkikäännös sai Lidlin oluet ja salamimakkarapaketit lentelemään takapenkillä. Kaahasimme Salonsaarta kuin jotain piripäistä rallin erikoiskoetta, minä luin karttaa antaen tiukkoja käännösohjeita, ja lopulta kurvasimme leirintäalueelle johtavalle hiekkatielle renkaat vinkuen. Make pommitti mutkan taakse, peltojen vieritse leirintäalueen pihapiiriin ja ajoi Punton katseensuojaan erään piharakennuksen eteen nurmikolle. Hyppäsimme autosta kurkkimaan rakennuksen nurkalta tielle päin. Sydän takoen toivoimme, että takaa-ajajamme eivät olisi huomanneet kääntymistämme.

Leirintäalueen harmaapäinen isäntä asteli paikalle silmin nähden kummastuneena löytäessään hipit seinustalta kuikuilemasta. Make kokosi itsensä minua nopeammin ja aloitti läpiruostuneella Päijät-Hämeen kielellä: – Päevöö josko tuotannii jonniinmoista mökkiä oisiipii vappuana? Omistaja vastasi yllättäen selväksi stadiksi, että löytyyhän noita. Omistaja ei ollut alkuasiakkalainen, vaan muuttanut Vantaalta. Mukava mies, varusti meille majapaikan, näytti fasiliteetit ja toivotti hyvät yöt.

Olimme nälissämme ja uupuneita, joten ensitöiksemme virittelimme kusityynen Päijänteen rantaan grillin ja korkkasimme bisset. Tovin hiljaa ollut Sini tahtoi lopulta tietää, mistä helvetistä kaahaamisessa ja muussa outoilussa oli ollut kysymys.

Tilanne alkoi hahmottua. Luultavasti seksikäs, hulmuava tukkani oli kiinnittänyt miesten huomion Lahdessa. Punto oli lainattu julkivasemmistolaiselta teatteriohjaajalta ja sitä faktaa ei ollut rekisterinumeron avulla kovin vaikea ottaa selville. Meillä oli siis todennäköisesti perässämme Lapuan liikkeen partio. Kuumotus oli maksimaalinen, jos ne saisivat meidät kiinni, ei olisi lainkaan sanottua, että näkisimme Kallion rakkaita kuppiloita enää koskaan. Näillä leveyksillä punavuorelaiset punaviininystävät ja Kallion kasvissyöjähipit ovat vapaampaa riistaa kuin pystykorvia ja pikkulapsia syövät sudet ja inhottavat ilvekset.

Teimme mitä siinä tilanteessa pystyimme, eli vedimme kännit. Make ja Sini söivät ohessa vegechorizoa ja minä imin rasvaista lohta ja salamia. Päijänteen ylle syttyi muutamia tähtiä, laulujoutsen liihotti sinervän taivaan halki moikuen, kaskaat lauloivat tuoksuvien ukonputkien lehdillä ja rusakot kisailivat usvaharsoon kääriytyvillä niityillä. Mitä idyllisin ilta siis, mutta edes spitserit ja laadukas portviini ei enää kyennyt poistamaan virinnyttä rauhattomuutta.

Pystyisitkö sinä bailaamaan tällaisissa olosuhteissa?
Pystyisitkö sinä bailaamaan tällaisissa olosuhteissa?

Aamuyöstä kömmimme mökkiin keittiön pöydän ääreen bailaamaan. Mökkimme oli hyvin kotoisa, mutta kauhuksemme huomasimme, että kattovalaisimen tunnelmallinen maitolasikupu puuttui. En tiedä, johtuuko maitolasikuvun puute varkaista, seudun köyhyydestä vai Liittovaltion direktiiveistä, jotka pakottavat päijät-hämeläisetkin käyttämään maitolasikupuun sopimattomia, pitkänmallisia energiansäästölamppuja. Oli miten oli, bailut olivat pilalla ja päätimme panna maate.

Päivä 2: Asikkalan puisten rattaiden mysteeri

Lyhyiden yöunien ja majatalon isännän tarjoileman herkullisen aamupalan vahvistamina päätimme silmät palaen, että emme antaisi Lapuan liikkeen uhkailujen estää tehtäväämme. Miksi Asikkalan puiset rattaat olivat niin huonoja kulkemaan? Valtamedia kirjoittaa aina vain hienoista kieseistä, lankkaareista ja kalesseista, tai sitten ihastelee paremman väen kumipyöräisiä kuormakärrejä. Meitä kiinnosti nimenomaan puiset rattaat ja niihin liittyvä salakähmäisyydet. Miksi Asikkalan puiset rattaat valehtelivat? Kun näissä rattaissa kuljetettiin jyväkuormia, rattaat saattoivat myytin mukaan ärähtää vastaantulijalle ylpeästi: ”rukiit ne on”, vaikka kuormana oli hallan panemaa sekulia. Kansan oli saatava tietää mistä lauluissa ja legendoissa on kyse.

Pakkasimme Punton ja ajelimme Asikkalaan. Lapuan liikkeen Chevy Vania ei näkynyt missään, ehkä ne olivat luovuttaneet ja palanneet Lahteen.

Asikkalan puisten rattaiden pyörä ja akseli lähikuvassa
Asikkalan puisten rattaiden pyörä ja akseli lähikuvassa

Olimme varautuneet pitkäkestoiseen tutkivaan journalismiin, mutta mysteeri ratkesi jo iltapäivällä. Löysimme kontaktiverkostomme avulla parin rattaita ja testasimme niitä. Asikkalan puiset rattaat ovat niin huonoja kulkemaan, koska puisten pyörien akselit ovat sysipaskoja. Lisäksi ne nitisevät ja natisevat niin pahasti, että loputtoman maataloustyön ja taksvärkin psykoottisiksi raskauttamat maajussit ovat luultavasti alkaneet kuulla harhoja ja luulleet rattaiden puhuvan. Tämä sama ilmiö on yhä nähtävissä osan väestön keskuudessa, jotka ovat alkaneet hallusinoida työpaineiden alla vihamielisiä ja uhkaavia kuvia ja ääniä esimerkiksi rokotuksissa, reittilentokoneiden jättövanoissa ja siinä, että kebabin myyjän ihon väripigmentti on eri kuin oma.

Joka tapauksessa, meillä oli nyt päivä vapaata. Tiesin tasan minne revohkamme paukkisi!

Vääksyn kanavan raiskaus

Kun me Pellen ja Rasta-Akun kanssa hengasimme Vääksyn kanavalla -94, me tamppasimme aivan kurkon jengin ja iloisten alkuasiakkalaisten kanssa sulassa sovussa kolme päivää putkeen hikisissä psykebileissä, jotka huipentuivat vihaisten essojen ja päräyttävän tsaikedeelisen hapon maustamiin orgioihin. Se oli mystistä & maagillista, ja tippurikin parani tiikerisalvalla ja energiahoidoilla.

Vääksyn kanavasta oli muodostunut surullinen länkkäreiden lomalähiö
Vääksyn kanavasta oli muodostunut surullinen länkkäreiden lomalähiö

Nyt, vuonna 2015, mesta oli ammuttu täyteen lihavia ja punaisia länkkäreitä, jotka raiskasivat ja murhasivat koko paikan kalliissa, hientahrimissa merkkikuteissaan. Logoilla polttomerkitty myrkyllinen karja! Kanavassa lillui kahden miljoonan euron huvipursi, jonka kannella paistatteli joku Peter J. Nygård -klooni kahden litran silareilla varustetun palkintovaimonsa kanssa, kiskassa myytiin Nestlén jätskiä ja Eviania, illan bileissä soittaisi Brädi, Diandra ja Uniklubi. Alkuasikkalaisten asumukset oli jyrätty parkkipaikoiksi tai muutettu krääsämyymälöiksi. Paikan henki oli kukistettu, sielu kitketty kuin rikkaruoho Monsaton geenimuunnellun, tavaramerkkisuojatun maissipellon tieltä.

Koko setti oli ihan liikaa, oli pakko päästä tien päälle tai musertuisin täysin. Matkalla Puntolle olin jäädä kokkelipäisten sundblomien Jaguarin alle. Teki mieli itkeä, muuta en voi sanoa. Pahinta oli, että tämä oli meidän, minunkin syytäni. Juuri me reppureissaajat olimme löytäneet tämän paratiisin ja parasiitin lailla pesineet sinne ja lisääntyneet, kunnes mestan immuniteetti oli notkahtanut ja kapitalismin tulehdus saanut jalansijan. Tunsin itseni taudinaiheuttajaksi, likaiseksi, elintapani ja vieraantuneen kulttuurini myrkylliseksi tekemäksi. Sini ja Make riiputtivat päitään, mitä me täällä teemme?

Syrjäseuruille suden suuhun

Päätimme seikkailla sivummalle, keskukset ja valtaväylät saisivat riittää. Jättäisimme korruptoituneen Päijät-Hämeen ja ylittäisimme rajan Etelä-Savon autonomiseen tasavaltaan. Penetroituisimme seuduille, jotka eivät matkaesitteissä juuri houkuttelisi. Rullailisimme pikkuteitä Päijänteen sisämeren rantoja, tsekkaisimme Sysmän, Pertunmaan tai vastaavien vastaantulevien vaihtoehtoalueiden värinät eli vibraatiot.

Sysmän S-Market
Sysmän S-Market

Se oli hyvä päätös, pian matkaaminen olikin taas mukavaa. Kuvasimme Etelä-Savon päräyttäviä nähtävyyksiä ja fiilistelimme paikallista rentoutta. Olimme kuitenkin kulkemassa kauas siitä, mitä yleisesti pidettiin ”sivistyksenä”, joten vastustusta ja stressiäkin riitti. Esimerkiksi Huruslammen P-paikan liikennemerkissä luvattiin ruokapöytäryhmä, mutta paikalla ei ollut varusteita. No, sisulla, kekseliäisyydellä ja pitkämielisyydellä siitäkin selvittiin, einehdimme salamit ja vege-eväät Puntossa. Reissussa pitää joskus olla valmis menemään mukavuusalueen ulkopuolella rohkeasti ja valittamatta.

Sysmä
Sysmä
Pertunmaan Sale
Pertunmaan Sale

Pirullisesti Punto-kuoman jarrupalat kuitenkin stressaantuivat epätasaisista ruraaliteistä sen verran, että alkoivat kirkua kuin koliikkiset Asikkalan puiset rattaat. Se oli hyvin epämiellyttävää, kuin istuisi hammaslääkärin tuolilla tuntikausia. Make Sund alkoi käydä kireäksi, se ei siedä tuollaista. Oli lauantai, joten autokorjaamon löytyminen olisi mahdotonta, oli vain kestettävä. Ajoimme kirkuvalla Puntolla pääkaupunki Mikkeliin pohtimaan tilannetta.

Mikkelissä istuimme toriterassille tuopin ääreen. Autorikon vuoksi päätimme leikata päivän ajomatkaa. Soitin eräälle Rasta-Akun kontaktille ja meille järjestyisi majapaikka vanhassa hirsiaitassa, Saimaan rannalla. Ei paha, ehkä siellä olisi valaisimissa maitolasikupukin, jotta emme joutuisi elämään kuin eläimet.

Etelä-Savon pääkaupungin, Mikkelin, Sokos
Etelä-Savon pääkaupungin, Mikkelin, Sokos

Olin juuri kulauttamassa tuoppiani tyhjäksi tyhjin mielin, kun äkkäsin torin laidalla, Mannerheimin patsaalla jotain, mitä en olisi ikinä halunnut äkätä. Kolme kokomustiin pukeutunutta miestä veti käsi ojossa tervehdystä pronssiselle komentajalle. Perhanapaska, voi Zyskowiczin irtileikattu esinahka, Lapuan liikkeen partio oli vain sadan metrin päässä meistä! Olimme astelleet suoraan suden suuhun.

Pyysin Buddhaa, Ganeshaa, Bacchusta ja Yrjö Kallisen henkeä loihimaan seurueemme näkymättömäksi, mutta olimme jumalten selän takana. Yksi kolmesta sinisolmioisen Kerberoksen päästä kääntyi kuin hidastetusti, katseemme kohtasivat, kuin nuoli olisi uponnut kehooni. Sekunti piteni. Sitten sain sähköiskun, nyt liikkeelle. Sini nillitti, että sen tuoppi oli kesken, mutta revin sen käsivarsista terassilta. Lapuan liikkeen troikka oli kadonnut näkyvistä. Hölkkäsimme Puntolle, Make iski liekin kammioon ja kaahasimme Mikkelin jokaista punaista päin kuin Valkoisten vankileirin teloituskomppanian luodit.

Ketunlenkki korpitaipaleella & Syvä Jukajoki

Ei olisi epäilystäkään, etteikö partio olisi lähtenyt jälestämään meitä. Koukkasimme ensimmäiselle pikkutielle, sitten vielä pienemmälle, sitten vielä pienemmälle. Tekisimme niin monimutkaisen harhautusliikkeen Etelä-Savon perskarvoihin, ettei meitä voisi mitenkään seurata.

Korpitaipaleen aluksi tiet olivat melko kelvollisia
Korpitaipaleen aluksi tiet olivat melko kelvollisia

Jatkoimme hyvän tovin puikkaroimista pikkuteillä, Punton jarrupalojen kirkumisen yhä yltyessä. Luin karttaa Ipadista, mutta lopulta 4G-verkko petti, sitten 3G! Olimme kartatta ties missä, pudottelimme hiekkateitä korpien kätköissä ilman Internetiä. Kauhistusten Chevy Van oli kai ketunlenkillä karistettu, mutta olimme uusien ongelmien riivaamia. Missä pirussa me olimme? Miksi mobiilinetti oli poikki?

Tähän emme osanneet varautua, Ipad on eloton 4G-verkon pettäessä sysiskutsissa
Tähän emme osanneet varautua, Ipad on eloton 4G-verkon pettäessä sysiskutsissa

Sini meni jännityksestä ja väsymyksestä tajuttomaksi takapenkille. Make ja minä pysäytimme auton ja koetimme metsästää kenttää Iphoneen, tuloksetta. Samalla Ipadin akku loppui. Kaivoin vara-Ipadin repusta ja jatkoimme kentän metsästystä. Pienen Edge-verkon välähdyksen aikana GPS paikansi meidät johonkin Jukajoen kinttupolulle. Jatkoimme matkaa yhä huonokuntoisemmiksi käyviä hiekkateitä, olisi löydettävä valtaväylä tai menehtyisimme pian nälkään ja viinanpuutteeseen.

Tiet pienenevät, tilanne pahenee
Tiet pienenevät, tilanne pahenee

Kuljimme yhä syvemmälle Jukajoen haiseviin sisälmyksiin. Pienenevien hiekkateiden labyrintti muuttui painostavaksi. Missään ei ollut opasteita, ainoat tienvarsikyltit sisälsivät vain kieltoja ja uhkailuja. Yksityistie – Kulku kielletty. Yksityisalue – Tunkeilijat ammutaan. Joissain puisissa kylteissä oli vain horoskooppimerkkejä muistuttavia symboleita ja tunnistamattomia harakanvarpaita tai riimuja.

Välillä ohitimme ränsistyneitä taloja, joita luulimme ensin autioiksi. Sitten näimme parissa pihapiirissä vanhuksia, jotka keskeyttivät toimensa kuullessaan Punton kirskunnan, ja vain jäivät niille sijoilleen seuraamaan meitä katseellaan. Tätä tapahtui aina kun ohitimme maatilan tai pienen mökin, joita oli tiputeltu kuusikorpeen raivatuille tonteille tien varrelle omituisen kauas toisistaan.

Toto, I've a feeling we're not in Kansas anymore
Toto, I’ve a feeling we’re not in Kansas anymore

Tiet kävivät yhä huonokuntoisemmiksi, välillä piti taiteilla kelirikkopaikkojen vieritse ojanpenkkoja ja välillä ajoimme umpikujaan ja jouduimme palaamaan edelliseen risteykseen. Vastaan ei tullut taajamia, pelkästään satunnaisia, rapistuneita, vanhoja puutaloja, joiden pihoilla ja liittymissä ilmeettömät, rujokasvoiset vanhukset seisoivat hievahtamatta tuijottaen meitä. Näin yhden vanhuksen seisovan liikkumatta pienellä, hämärällä metsäaukiolla tien vieressä.

Aloin voida pahoin, missä kaikki nuoret ovat? Ovatko nämä vanhukset murhanneet ne ja imeneet heidän elinvoimansa? Äkkiä Make huomasi, että emme olleet nähneet yhtään ajoneuvoa omamme lisäksi koko Jukajoen seudulla. Kaappasivatko liikkumattomat vanhukset epäonnisia matkailijoita pimeisiin tarkoituksiinsa? Emme ainakaan pysähtyisi kysymään missään nimessä neuvoa näiltä pedoilta, se oli selvää.

Missä helvetissä me olemme?
Missä helvetissä me olemme?
Note to self; kun keskipientareella alkaa kasvaa ruohoa, tie ei todennäköisesti johda valtaväylälle
Note to self; kun keskipientareella alkaa kasvaa ruohoa, tie ei todennäköisesti johda valtaväylälle

Olimme kahden tulen välissä. Pääväylillä Mikkelissä päin kierteli Lapuan liikkeen lynkkauspartio, ehkä jo tässä vaiheessa useampia partioita. Kulkemassamme labyrintissa olimme sen sijaan kuin mehukkaita kärpäsiä hiekkatielankojen verkossa, degeneroituneiden kannibaalihämähäkkivanhusten väijyessä liikkumattomina kaikkialla varjoissa, valmiina iskemään sadat hampaattomat ikenensä nuorille ihoillemme ja imemään veremme syljettömiin, maiskuttaviin suihinsa.

Sini oli onneksi yhä tajuton, mutta minä aloin hätääntyä toden teolla. Hakkasin nyrkillä nettimykkänä pysyttelevää Ipadia ja rukoilin Steve Jobsia aloittamaan luvatun toisen tulemisensa juuri silloin. Make koetti rauhoitella, jos Jukajoen sisäsiittoiset vanhukset yrittäisivät joukkoraiskata meidät, voisimme aina tehdä polttoitsemurhan grillinsytytysnesteellä. Korkkasin vodkapullon repusta ja otin pitkän, pitkän huikan, ja yskäisin perään. Hiki kasteli selkää.

Taas umpikuja! Ilman nettiä bensa loppuisi pian.
Taas umpikuja! Ilman nettiä bensa loppuisi pian.

Kiersimme varmasti jossain vaiheessa eksymistämme myös rajavyöhykkeen yli Etelä-Karjalan kansantasavallan puolelle, mutta viimein illankähmässä löysimme verkon ja otimme kuvaruutukaappauksen kartasta.

Aittamme kurkihirsi oli niin matalalla, että siihen ei olisi voinut edes hirttäytyä
Aittamme kurkihirsi oli niin matalalla, että siihen ei olisi voinut edes hirttäytyä

Monen uuvuttavan umpikujan ja kelirikkoisen tien jälkeen tulimme kuin ihmeen kaupalla valtaväylälle. Ajelimme kohti majapaikkaa rukoillen, että Chevy Van ei tulisi vastaan.

Saavuimme Saimaan rannoille viimeisillä voimillamme, ja löysimme lopulta syrjäisen aittamme. Peittelimme Punton pihlajanoksilla ja saniaisilla, jotta sitä olisi vaikeampi havaita lennokeista. Korkkasimme Camparin ja oluet, Sini kaatoi punaviiniä tuopillisen ja sytytti kaksi röökiä yhtä aikaa. Hermosolmumme alkoivat hitaasti laueta kun alkoholi imeytyi verenkiertoon. Virittelimme Saimaan rantaan avotulen ja käristimme salamia ja kasvispyöryköitä, ja asettelimme hätätilatarjoilun juustoja, tapaksia ja punaviiniä.

Ongelmat kasautuvat. Sianveri loppuu Saimaan rannalla. Millä ihmeellä tekisimme loppumatkan vaativat verimaagilliset rituaalit?
Ongelmat kasautuvat. Sianveri loppuu Saimaan rannalla. Millä ihmeellä tekisimme loppumatkan vaatimat verimaagilliset rituaalit?
Ulkovalaisin sisällä. Maassa maan tavalla, mutta joku helvetin rajahan se kaikenymmärryksellekin täytyy olla!
Ulkovalaisin sisällä. Maassa maan tavalla ja mikä minä olen sanomaan, mutta joku helvetin rajahan se kaikenymmärryksellekin täytyy olla!

Etelä-Savon ilmasto on samankaltainen kuin Siperiassa ja lopulta Saimaan sisämereltä hönkivä kostea kylmyys ja puolilta öin alkanut jäätävä tihku pakotti meidät aittaamme. Mutta aivan kuin emme olisi kärsineet tarpeeksi, huomasimme järkytykseksemme, että aitan valaisimen maitolasikupu puuttui. Itse asiassa valaisin oli ulkokäyttöön tarkoitettu savulasikupuinen malli.

Olimme rakentaneet hätänuotiomme eteläisen puuston kosteista kappaleista ja savu oli ärsyttänyt silmiäni niin pahasti, että oli pakko ottaa piilolinssit pois. Pohjoisen tervaisista, kuivista puista kasatusta nuotiosta lähtee erilainen, miellyttävämpi savu, se tuoksuukin paremmalle. Makea jyrsi myös aitan hirsirakentamisen virheet ja ajauduimme näissä vaikeissa olosuhteissa jonkinlaiseen sanaharkkaan. Sini murjotti.

Emme juuri puhuneet. Kiskoin valkoviiniä ja Camparia tuoremehulla, bailaisin vaikka yksin. Kävin aitan pihalla kusella ja tupakalla ja ilahduin kovin huomatessani mäntyjen välissä mutkitellen lentäviä lepakoita. Tunnen syvää sielunsukuisuutta nokturnaalisia eliöitä kohtaan, ollen samanlainen itsekin. Pyysin Maken ja Sinin katsomaan lepakoiden lentonäytöstä, mutta tämä oli liikaa Makelle, joka ei sanonut loppuyöstä enää ainutta sanaa.

Hiljaisissa tunnelmissa kävimme levolle aittaan, kylmä sade ropisi huopakattoa vasten.

Laukauksia Saimaan yössä

Hypähdin keskellä yötä pystyyn niin, että kumautin pääni yläpunkan pohjaan. Katselin kauhuissani pimeässä aitassa ympärilleni, aistit aukirevähtäneinä, laskuhumalan moukaroidessa kallonsisuksia.

– Hipit ulos! joku karjui.
– Mitä vittua, Make urahti yläpediltä painuneella äänellä. Aitan lautaovea hakattiin, sitten potkaistiin. Viereisen seinän punkasta Sini päästi pienen kiljahduksen. Minä hapuilin pimeässä reppuani, kättä pidempää, jotain, mitä vain. Lapuan liike oli löytänyt meidät ja piiritti aittaa.

– Hipit! Tulkaa ulos nyt heti! kuului toinen, painokkaampi karjaisu ja ovi otti vastaan toisen potkun. Se ei kestäisi, seuraava irrottaisi sen saranoiltaan.

Sitten Saimaan yössä kajahti laukaus.

Jatkuu ensi numerossa…

Lue toinen osa täältä.

(121 vierailua, 1 vierailua tänään)
Palautteesi on tärkeää, sillä se auttaa tekijöitä kehittymään. Scheißea!Aivan hyvä! (+4 pistettä, 4 äänestä)

1 kommentti

  1. Avatar Suski 7.8.2015 at 14:31

    Miten jännittävä tarina! Uskomatonta selviytymistä! En malta odottaa seuraavaa osaa!

    Vastaa

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *