Kävi niin, että Limingan maitotilan tuore isäntä Jouni ajautui pahoihin rahavaikeuksiin heti sukupolvenvaihdoksen kättelyssä. On nämä EU:t ja etelän herrojen hulluudet tehneet mahdottomaksi maitotilan elämän – koko aivan hyvä navettarakennus oli pakko velkarahalla remontoida ties tuhannen säännöksen mukaiseksi. Krimin kriisi ja Kepu petti. Ja kun vielä kynäniskaiset tietokonenörtit sotkivat tukien maksatuksen, niin Jouninkin tilit napsahtivat nollille ja pankki niskaan hönkimään. Ei siinä hyövinyt yhtikäs mikään.

Kiroillen pisti Jouni lihoiksi nuoren mullikan, että perhe ja mettäkoirat pysyisi ruoissa. Paistin ja lavan se heittäisi Kieringin Antille korkoina ja hyväntahdon eleenä, sillä kolme kutterikuormaa oli maksamatta. Kohta makaisivat paskassa elukkaparat.

Lihoiksipanokin piti tehdä hallin takana yönkähmässä, saatana, salaa. Omia elukoitakaan ei saanut aikuinen mies teurastaa enää, kielletty oli kolmasti ja sakot tulisi tuntuvat. Siellä hallin takana Jouni päätti, että jos rosvon hänestä olivat ehdoin ja tahdoin tehneet, niin rosvoksi se oli ruvettava kunnolla! Jouni ei ollut sellainen mies, joka jättäisi asioita puolitiehen.

Seuraavan päivän aamulypsyn jälkeen Jouni asettui toimistonpöydän ääreen ja soitti lankapuhelimella vakuutusyhtiöön.
– Niin kävi, että halla pani, ja se lumisade. Joo, maissit meni kaikki. 14 hehtaaria. 200 tonnia se on ollut, vähän vajaa. Ei. Timotei kesti, mutta muuten jäi rehut nyt maahan.
Satovahinkovakuutus oli isän ottama, on se hieno mies, Jouni ajatteli, virkailijan kirjatessa ilmoitusta. Mutta miksi jättää siihen?
– Niin ja sehän se siihen vielä päälle kävi kanssa tuossa maanantaina, että pehtoorinperkele sen koko ison, uuden laidunsuojan tölväsi kumolleen massikalla. Luhistu koko paska. Ei. Ei siihen traktoriin mittään tullu, se osu niin makiasti kauhaan ja kynti koko seinän. Ei siitä katoksesta kalua tule enää, ei tämän maailman vehkeillä ainakaan.

Jounia ei normaalisi saanut toimistopöydän ääreen kirveelläkään, ja jos sai, niin tietokoneen ja kaavakkeiden punertamasta naamasta näki, että hyvin lähellä silmien takana hehkui jokin niin paha, että pääsisi Savon Sanomiin, jos se ulos tulisi. Mutta nyt istui tuolilla yksi hymy, kuin silloin tokaluokalla, kun voitti kaksisataa metriä koulujen välisissä, kun kaksi johdossa ollutta kurepolvelaista törmäsivät toisiinsa. Naurahti ihan ääneen. Sitten Jouni soitti Kieringin Antille ja teki käteiskaupat karjasuojasta. Vielä samana iltana Antti kävi purkamassa poikiensa kanssa katoksen kärryyn ja vei lanssille. Aikoi koivua pistää kuivamaan.

Vaan äläpä mitään, viikon päästä separaattorihuoneen ovelle ilmestyi ukko nappaskengissä. Oulusta asti oli vieras, kahdesti vikaan ajanut. Vakuutustarkastajaksi esitteli itsensä. Jounilla meni maha ympäri.

– Tässä se pahin kato kävi, sanoi Jouni ja viittoili kesantopalstaa, joka oli mulloksella.
– No miksi tämä on käännetty? Ja on tainnu jonkun aikaa olla jo.
– Valmiiksi käänsin.
Vakuutustarkastaja potkiskeli multaa ja laski kyykkyyn tutkailemaan.
– No ei täällä kyllä nyt hallan panemaa maissia näy, vai näkkyykö?
– No ei näy, eihän niistä mittään jää, ja mikä jää niin totta se on maahan sekottunu.
– Maahan sekottunu?
– Maahan sekottunu.

Vakuutustarkastaja katsoi alta kulmien ja otti kuvan pienellä pokkarikameralla. Sitten mentiin karjasuojaa katsomaan, se oli lyhyen, puhumattoman kävelymatkan päässä. Laitumen reunassa oli pihaton seinien ja tukirautojen painaumat, mutta ei juuri muuta. Kieringin Antin traktorin ja kärryn jäljet näkyivät vielä selvästi mäessä.

– Tässäkö se tuhoutunut karjakatos on?
– Tässä näin se oli.
– No missäs se on nyt?

Jouni ei siihen osannut vastata yhden yhtä sanaa.

Vakuutustarkastaja katsahti karjasuojan paikkaa ja sitten takaisin tulosuuntaan kesantopellolle ja lausahti Jounille:
– Katos, katos, katos katos, katos katos.

(71 vierailua, 1 vierailua tänään)
Palautteesi on tärkeää, sillä se auttaa tekijöitä kehittymään. Scheißea!Aivan hyvä! (+3 pistettä, 3 äänestä)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *