Kurvin läpi leyhyy lämmin henki, pyyhkeilee katua reunustavien rakennuksien poskia niin kuin rakastaja, pitkään ja kiihkeästi. Metroasemalta pulppuilee väkeä, ensin eteiskammiot, sitten läpät suhisten pääkammiot, pamppaillen kämmenenkosteaan iltaan, jossa Hämeentie päästäytyy raukeana irti päivän rakkaasta sylistä – iltaan, jossa Alepan automaattiovi annostelee ohi solisevaan elävien puroon miehen kuin kaarnalaivan, rosoisen ja tumman. Kädessä kissankellona kalkkava kaljakassi katsahtaa mies heläjävään iltaan ja vetää keuhkoihinsa poliisiauton sireenin vienon vainun. Astahtaa sitten virtaan ja potkaisee ylävirtaan kuin koiraslohi, viettinsä viemä, poukkelehtii porttikongin suvanteesta Kolmen Kaisan koskenniskaan, ylävirtaan, aina vain.

Vaan osuupa silloin ajelehtiva katseensa neidonkorentoon, joka laiskasti lepattaen laskee vastaan. Sen silmäluomissa kimaltaa sähkön sini ja kun se viivähtää Kurvittaren ikkunan edessä sipaisemaan hajonneita suortuviaan, sen nahkatakin selässä näkyy naarmuja. Korento kääntyy jatkamaan lekutteluaan kohden Piritoria, mutta äkkiä sen vieressä ponnistaa illasta koukkuleukainen kojamo kylkiään pyrskäytellen, eikä korento pane vastaan, kun se antautuu mukaan.

Hälytysajoneuvojen ja kapakoiden vessojen siniset valot aaltoilevat laiskasti pullonsirpaleina kimmeltävään rantasomerikkoon Kurvin yöhön taittuvassa illassa, jossa kaksi ajautuu Kallion virtaan, niin kuin luonto ne toisilleen tarkoitti.

(68 vierailua, 1 vierailua tänään)
Palautteesi on tärkeää, sillä se auttaa tekijöitä kehittymään. Scheißea!Aivan hyvä! (+6 pistettä, 6 äänestä)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *